Etusivu / Opiskelu / Opiskelijatarinoita

Vanhustyö kehittyy


Sosiaali- ja terveysalan tutkinto ja alan työkokemus tarjoaa vankan perustan oppia uutta työn ohessa. Vanhustyön erityisosaamista toivotaan juhlapuheiden lisäksi kuntien vanhustyössä. Työn luonne muuttuu ja vaatimukset kasvavat. Tarvitaan koulutusta toteuttaa kuntouttavaa hoitotyötä tai kehittää dementoituneiden hoitotyötä.

Koulutus kasvattaa työintoa

Satu Kankaanpää toimii Seinäjoella vanhustyössä. Hän valmistui perushoitajaksi 1994. Vanhustyön muutokset kuntouttavaan ja toimintakykyä ylläpitävään suuntaan herättivät kiinnostuksen päivittää tietoja. Kun osastonhoitaja kannusti koulutukseen, päätös oli helppo tehdä.
- Dementiatyö on kehittynyt huimasti, ja tieto lisäsi intoa työhön. Sain paljon uutta sytykettä. Tietää, mikä on hyväksi ja miksi. Pitkäkestoisessa koulutuksessa muistaa myös toteuttaa uusia työtapoja, esim. dementiatyössä maltan odottaa ja pysyä auttajan roolissa. Erityisesti viriketoiminta, jumpat, laulut, soittaminen, lukeminen, kiinnostaa. Koulutuksessa pääsee itse tekemään, ideoimaan ja kokemaan, joten koulutuksen jälkeenkin niitä osaa toteuttaa, kuvailee Satu Kankaanpää entistä motivoituneempana työhönsä.

Näyttö avaa mahdollisuuksia

Dementoituneiden kuntouttavasta hoidosta Satu Kankaanpää kertoo vakuuttavasti. Näyttöviikon aikana ohjelmaan kuului ryhmän viriketuokio, jossa harjoiteltiin tasapainoa, verryteltiin kuminauhajumpassa, tanssahdeltiin valssin tahtiin.
- Musiikki on mukanani niin jumpassa kuin arjessa muutenkin, kertoo Satu.