Rekrytointipalvelut

Yhteishankintakoulutuksella täsmäosaajia yritykselle

Vuodesta 1987 saakka toiminut Pohjanmaan Rakennuspelti Oy on keskikokoinen kaiken kattava ohutlevy-yritys, jonka vähittäis- ja tukkukaupan tuotevalikoimaan kuuluvat niin kattoturva-tuotteiden, peltikattojen, sadevesijärjestelmien ja rakennuspeltien valmistaminen kuin mittatilaustyönä asiakkaalle toimitetut peltituotteet aina kuuden millin paksuiseen levyyn saakka.

Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:n toimitusjohtajan, Ossi Viljasen mukaan keskeisin ongelma alalla on ammattitaitoisten asentajien pula. Merkittävin syy tähän on se, että ei ole koulutusta joka suoraan valmistaisi toimimaan ohutlevyasentajana. Lähimmät sopivat tutkinnot ovat ilmastointiasentaja tai peltiseppä, mutta tutkinnon omaava tarvitsee lisäperehdytystä toimiakseen ohutlevytuotteiden asennustehtävissä.

Pohjanmaan Rakennuspelti Oy:n ja Sedu Aikuiskoulutuksen ensimmäinen yhteishankintakoulutus päättyi vuoden 2007 syksyllä ja yhteistyö jatkuu edelleen, koska se on toimitusjohtaja Ossi Viljasen mielestä toiminut erinomaisesti. Pohjanmaan Rakennuspellissä pyritään henkilökunta sitouttamaan mahdollisimman pitkäksi ajaksi taloon.

”Järjestelemällä koulutusta sekä olemalla oppilaitosten kanssa yhteistyössä pyrimme luomaan yrityksestämme halutun työnantajan sekä yhteistyökumppanin”, Viljanen kirjaa.

Hän painottaakin yrityksen yhdeksi tärkeimmistä strategioista verkostoitua vahvojen yhteistyökumppaneiden kanssa.

Asiakkaat hyötyvät - reklamaatiossa tavoitellaan nollatoleranssia

Pohjanmaan Rakennuspellin ensisijaiseksi tavoitteeksi on asetettu, että asennuskohteista ei tulisi yhtään reklamaatiota. Tähän pyritään sekä koulutuksella että työntekijälle maksettavalla lisäkorvauksella, mikäli asiakas on ollut tyytyväinen asennuksen laatuun.

”Tulevaisuudessa vanhojen ammattien ja varsinkin kädentaitojen arvostus on entistä voimakkaammassa nousussa. Pyrimme hakeutumaan vanhojen arvojen äärelle ja välttämään kiireellä tehtyjä töitä, sillä virheiden korjaaminen jälkikäteen maksaa enemmän kuin kerralla laadukkaasti toteutettu työ”, tiivistää Viljanen Pohjanmaan Rakennuspellin tavoitteen.