Sedu Aikuiskoulutuksen monialakoulutus joustava ja edullinen rekrytointimuoto
- Monialakoulutuksella pyritään madaltamaan pienten yritysten kynnystä rekrytointiin, koska uuden työntekijän hankkiminen ja perehdyttäminen on monesti varsin työlästä ja kallista, perustelee kouluttaja Esa Heikinkangas Sedu Aikuiskoulutuksesta. Koulutuksen tavoitteena on etsiä sopivia työntekijöitä yrityksiin, joilla on tarvetta lisätä työvoimaa. Joillekin aloille ei ole edes saatavilla tänä päivänä päteviä ammattilaisia, ja erityisesti silloin monialakoulutus on varteenotettava vaihtoehto. – Etsimme yritykselle sopivan henkilön, joka tulee yritykseen työssä oppimaan ja saamaan täsmäkoulutusta tulevaan työtehtäväänsä. Koulutuksesta 70 % tapahtuu käytännön työtehtävissä oppien ja loppu täydentyy tietopuolisella koulutuksella oppilaitoksessa, kertoo Heikinkangas.
Työnantajalle monialakoulutus maksaa vain 400 euroa koko koulutusajalta, joka maksimissaan voi olla kahdeksan kuukauden mittainen. Eniten koulutusmuotoa on käytetty metallialalla, toimistoissa sekä kaupan alalla. Monialakoulutus jatkuu Sedu Aikuiskoulutuksen koordinoimana ainakin vuoden 2008 loppuun asti Etelä-Pohjanmaan TE-keskuksen rahoittama. Sitä voivat hyödyntää alle 30 henkilön yritykset Härmänmaan, Järviseudun, Kuusiokuntien, Seinäjoen seudun ja Suupohjan alueilla.
Ilmajoen Tilimiehet työllistivät maahanmuuttajan monialakoulutuksella
Maija ja Timo Tuomikoski Ilmajoelta kertovat ihmetelleensä, voiko rekrytointi olla näin helppoa. He työllistivät monialakoulutuksen kautta Pietarista kahdeksan vuotta sitten Suomeen muuttaneen Inna Iakovlevan, joka on koulutukseltaan fyysikko. Suomessa Inna on suorittanut taloushallinnon ammattitutkinnon.
Tuomikosket saivat tietää monialakoulutuksesta Ilmajoen kunnan yrittäjille järjestämässä aamukahvitilaisuudessa, jossa kouluttaja Esa Heikinkangas oli mahdollisuudesta kertomassa. – Kiinnostuimme asiasta heti, yrittäjäpariskunta kertoo. – Meille oli ehdolla viisi henkilöä, joista neljä oli suomalaisia, mutta tiesimme heti, että Inna se on. Valinta on osoittautunut oikeaksi. - Inna sopii loistavasti porukkaan ja on ollut innokas hakemaan uusia haasteita. Koska hänellä on hyvät atk-taidot, hän toimii meillä kirjanpitotehtävien ohella myös mikrotukihenkilönä, Tuomikosket kehuvat kilpaa uutta työntekijäänsä ja kannustavat muitakin yrittäjiä tutkimaan rohkeasti maahanmuuttajareserviä työllistettäessä uusia henkilöitä. – Olemme olleet todella tyytyväisiä tästä mahdollisuudesta. Kaikki on sujunut kuin unelma, he toteavat.