Sedun yrittäjävalmennuksessa valmistuu turvallisesti tulevaan
Yrittäjän eläkkeelle jäämisen vuoksi hetkeksi hiljentyneessä
puusepänverstaassa Kurikan Siltalantiellä lentelee jälleen tuoretta sahanpurua.
Sen aiheuttajina ovat nuoret yrittäjät
Marko Hakala Seinäjoelta ja Tomi
Nevanperä Jurvasta.
Nuoresta iästään huolimatta parivaljakolla on takanaan jo
vuosien kokemus alalta. Yrittäjyys oli puualaa Jurvan Taikussa (nyk.
Koulutuskeskus Sedu) opiskeleville kaveruksille kouluaikana satunnainen
puheenaihe. Työelämä vei nuoret miehet mennessään heidän valmistuttuaan v. 2003.
Molemmat työllistyivät alan yrityksiin Etelä-Pohjanmaalla.
-Hyvä niin, kyllä toisen palveluksessa töitä tekemällä
kuitenkin on oppinut tosi paljon, toteaa Nevanperä ja antaa kiitosta nykyosaamisestaan
sekä työnantajien projekteissa että koulussa opituille asioille. –Jurvan koulu
on vaikeimmasta päästä puualaa, hän jatkaa.
Yritysideasta kasvaa
yritys yrittäjävalmennuksessa
Reilu vuosi sitten alkoi yhteinen yrittäjyys nousta puheeksi
kaverusten kesken entistä enemmän. –Sanouduttiin molemmat irti hyvässä hengessä
entisistä töistä ja lähdettiin yrittäjävalmennukseen Sedu Aikuiskoulutukseen,
kertoo Hakala.
–Liikeidea meillä jo oli,
mutta vasta valmennuksen aikana siitä alkoi tulla käsin kosketeltava. Kolme
kuukautta saatiin päivittäin hioa ja tarkentaa suunnitelmia ja järjestellä
rahoitusta ja paperiasioita osaavien kouluttajien avustamana, Hakala muistelee.
Huhtikuussa 2007 syntyi sitten Epeka Ay Kurikkaan. Hakalan
avovaimo Päivi Buckman on ollut
mukana alusta lähtien, ensin osa-aikaisesti, mutta nyttemmin täysiaikaisena.
–Nyt on palkattu jo yksi ulkopuolinenkin työntekijä, Buckman toteaa.
Epeka on erikoiskalusteita valmistava yritys ja erityisen
vahvoja olemme kohteissa, joissa erilaiset materiaalit, kuten lasi ja metalli
yhdistyvät puun kanssa, kiteyttää markkinoinnista ja toimistotöistä vastaava
Buckman.
Entiset pomot
nykyisiä yhteistyökumppaneita
Epekan ensimmäinen tilaus tuli juhannuksena 2007 – Vihdin pääkirjaston
palvelutiskeissä näkyy nyt pohjalainen kädenjälki, kertovat Hakala ja Nevanperä
ylpeänä hymyillen.
- Yhteistyö ja verkostoituminen on pienille yrityksille
tärkeää. Entiset työnantajat ovatkin meille tärkeitä yhteistyökumppaneita,
toteavat Hakala ja Nevanperä yhteistuumin. – Alalla tehdään paljon
alihankintaa, mutta omiakin projekteja toteutamme mielellämme.