Tiedonpuut-koulutushanke metsänomistajille
Kurssiaiheita on kymmenen ja kotimaan retki. Kursseja järjestetään aktiivisesti eri puolilla maakuntaa. Ohessa lyhyet sisältökuvaukset eri kursseista.
1. Taimikon varhaishoito
Kurssin pituus on puolitoista päivää. Illalla opiskellaan taimikon tiheysvaatimuksia ja mittaustapoja ja käydään läpi mitä puulajia kannattaa missäkin kasvattaa. Mitä hyötyä on taimikon hoitamisesta ja kuinka se teoriassa tapahtuu ja millaisin konstein. Raivaussaha on taimikonhoidon perusväline. Tutustutaan myös muihin keinoihin, joilla voit taimikkoasi suojata.
Seuraavana päivänä tutustutaan raivaussahaan tarkemmin ja tehdään siihen perushuolto. Erityisesti kiinnitetään huomiota terän kunnostukseen. Harjoitellaan maastossa raivaussahan käyttöä ja runkoluvun mittausta. Tutustutaan raivaussahaan saataviin erilaisiin terävaihtoehtoihin.
2. Nuoren metsän ennakkoraivaus
Kurssi on päivän kurssi. Sinä aikana perehdytään ennakkoraivauksen tarpeellisuuteen ja toteutetaan jokin kohde käytännössä. Perehdytään myös raivaussahan huoltoon ja harjoitellaan raivaussahan käyttöä maastossa.
3. Metsäverokoulutus
Neljän tunnin mittainen kurssi, jonka aikana käydään läpi metsäverotuksen koukerot ja lomakkeiden täyttö.
4. Metsätalouden tuet
Neljän tunnin aikana käydään läpi erilaiset kemera (kestävän metsätalouden rahoitus) tuet ja niiden perusteet. Uutena metsätalouteen vaikuttavana tukimuotona on pienpuutuki PETU, joka tulee voimaan todennäköisesti tämän vuoden aikana ja siihen perehdytään sen hetken tietämyksen mukaan. Perehdytään lyhyesti Metso-ohjelmaan, jonka avulla metsänomistajan on mahdollista saada valtiolta korvauksia suojelemistaan metsistä.
5. Oman metsän hyödyntäminen
Päivän aikana käydään läpi niitä ansainta mahdollisuuksia, joita metsä omistajalleen tarjoaa. Lyhyesti metsäverotusta, metsätalouteen liittyvät tuet ja miten muuten voit hyödyntää metsääni. Tässä on myös ajankohtaisia aiheita ja kohderyhmä huomioiden.
6. Metsäluonnonhoidon perusteet
Tutustutaan kahden päivän aikana teorian pohjalta ja maastokäynnein miten ja mitä luontoasioita meidän pitää ottaa huomioon metsän käsittelyssä. Uusi metsäsertifiointikausihan alkaa tänä vuonna ja sertifikaatin vaatimuksiin tulee joitakin muutoksia. Metsien käsittelyynhän vaikuttavat mm. luonnonsuojelulaki, metsälaki ja sertifiointi.
7. Bioenergian hyödyntäminen
Käydään kahden päivän aikana läpi bioenergian tuotantoketju ”kannolta tehtaalle” ja millaisia mahdollisuuksia metsä bioenergian osalta tarjoaa. Millaisia tukia on tarjolla. Tutustutaan bioenergian korjuukoneisiin. Tutustuminen kohteisiin, joilta bioenergiaa on korjattu ja energian tuotantolaitokseen.
8. Metsän uudistaminen
Päivän kurssin aikana tutustutaan metsän uudistamisen menetelmien sopimista erilaisille kasvupaikoille ja hyvän istutuspaikan ja taimet perusteet. Lyhyen teoriaosuuden jälkeen käydään katsomassa kohteilla erilaisia uudistamiskohteita ja lopuksi harjoitellaan itse ainakin istutuspaikan valintaan ja istutustyöhön liittyviä työvaiheita.
9. Moottorisahan huolto ja käyttö
Kuinka huollan moottorisahani, saattaa olla monella mielessä. Perehdytään moottorisahan huoltoon teoriassa ja etenkin käytännössä. Moottorisahan käyttöön liittyvät työturvallisuusohjeet ja sahauksen perustaitoja käydään kurssilla myös läpi.
10. Naisten metsäkoulu
Perusasiaa metsistä, niiden hoidosta ja hyödyntämisestä. Metsätaloussuunnitelma on perustyökalu, jonka avulla voi kartoittaa metsästä erilaiset kohteet. Sen käyttöön tutustutaan ja harjoitellaan, kuinka löydät metsätaloussuunnitelmastasi haluamasi tiedon. Käydään läpi metsän uudistamisen perusteet ja riippuen kurssin ajankohdasta maastoharjoitteluunkin on mahdollisuus. Yhä tärkeämpänä osana tämän päivän omatoimista metsätaloutta on raivaussahan käyttö. Sen perushuolto ja käyttö onkin tämän kurssin yksi painopistealue. Erityisesti perehdytään terähuoltoon. Taimikon hoidon perusteet käydään läpi ja siihen liittyvät runkoluvun mittausharjoitukset kuin raivaussahan käyttö ovat osa ohjelmaa. Lisäksi aiheina on metsäsanastoa, jotta tiedetään, mistä puhutaan. Hieman asiaa tulee puukaupasta, metsätalouden tukimuodoista ja puuston puun ja puutavaran mittauksesta. Retkipäivän on tarkoitus tutustua alueen koko ketjuun metsänkasvatuksesta jalostukseen asti alueen kohteista riippuen. Kurssin aikana mahdollista esittää myös omia toiveita käsiteltävistä metsään liittyvistä asioista. Tavoitteena on käydä perusasiaa teoriapohjalta pari päivää ja kolmisen päivää käytetään käytännön harjoituksiin ja tutustumisiin erilaisiin kohteisiin.
11. Kotimaan opintomatka
Syvennetään kahden päivän opintomatkan aikana kaikkia niitä asioita, joita Tiedonpuut hankkeen kursseilla läpikäydään. Bussimatkan aikana kuullaan tietoiskuja metsällisistä asioista ja tutustutaan mielenkiintoisiin suomalaisiin metsä- ja luontokohteisiin metsänjalostuskohteita unohtamatta.
Kaikki jo sovitut koulutuspäivät löytyvät metsäkeskuksen sivuilta ja alueen koulutustilaisuudet löytyvät metsänhoitoyhdistysten sivuilta.
Kurssien tarkemmista ajankohdista ja paikoista tiedotetaan paikallislehdessä ja aina voitte olla yhteydessä minuun tai paikalliseen yhdistykseen tarvitessanne lisätietoa.
Kursseille voi osallistua, kun ajankohta sopii ja aihe kiinnostaa. Sinulla on mahdollisuus osallistua kaikkiin järjestettäviin koulutustapahtumiin. Tilaisuuksia mainostetaan lehdissä tarkemmin lähempänä tapahtumia.
Lisätietoja saat omasta metsänhoitoyhdistyksestäsi tai
projektipäällikkö Jyrki Ilves, puh. 040 830 2328 tai jyrki.ilves@sedu.fi
spv koulutus Antti Pajula, puh. 050 314 0377 tai antti.pajula@metsakeskus.fi