Esimiestaidot käyttöön työpaikoilla
- Monimuotokoulutus on joustava systeemi opiskella töiden ohessa, toteavat esimiesopiskelijat. Parasta koulutuksessa on se, että opittuja tietoja ja taitoja voi soveltaa heti omalla työpaikalla.

Tekniikan erikoisammattitutkinnon ryhmäläisillä on monenlaisia taustoja, esimerkiksi asentajan tai teknikon koulutus, mutta yhdistävänä tekijänä esimiestehtäviin siirtyminen tai jo niiden tekeminen ja uusien eväiden hakeminen työtehtävien hoitoon.
- Koulutus antaa laajemman perspektiivin esimiestyöhön, kuvailee Patrik Tuhkasaari KPPR-Steel Oy:stä.
Kuvassa Simo Mattila (vasemmalla), Patrik Tuhkasaari, Topi Hamm, Ari Kytömäki ja Jouko Rentola |
-
Koulutuksen avulla saa laajemman näkemyksen yrityksen toiminnasta ja oma vastuullisuus kasvaa, toteaa
Ari Kytömäki Isojoen Saha Oy:stä.
Koulutuksen aikana käydään läpi mm. perehdytykseen ja rekrytointiin liittyviä asioita, mutta myös tiukkaa faktaa kannattavuus- ja kustannuslaskelmista.
-
Olen saanut koulutuksesta paljon apua rekrytoinnin hoitamiseen, kommentoi Simo Mattila KPPR-Steel Oy:stä. Rekrytointi oli myös osa yhtä tutkinnon suorittamiseen liittyvää näyttöä ja näyttönä oli aito rekrytointitilanne. Opit tulivat siis suoraan hyödyksi uuteen tilanteeseen.
Jouko Rentola Valiolta korostaa myös esimiestaitojen oppeja, rekrytoinnin lisäksi uutta tietoa on tullut mm. perehdytyksestä.
Topi Hamm YIT:n Teollisuus- ja verkkopalveluista kommentoi puolestaan, että kannattavuus- ja kustannuslaskelmien opetus on laajentanut hänen näkemystään työpaikalla. Talousymmärrys on kasvanut ja tase ei ole enää pelkkiä numeroita. Oppimateriaalit ja erilaiset aineistot ovat olleet todella hyviä.
Jouko Rentola ja Topi Hamm saivat tekniikan erikoisammattitutkinnon paperit käteen helmikuussa 2009.