Kirjanpidon ammattilaisia Etelä-Pohjanmaalle
Kirjanpidon ammattilaisille on suuri kysyntä ja Sedu Aikuiskoulutus vastaa tarpeeseen kouluttamalla alalle uusia osaajia.
- Koulutuksissa syvennytään kirjanpitoon ja tilinpäätökseen, mutta käyty läpi myös palkkahallintoon, työlainsäädäntöön ja verotukseen liittyviä asioita, kertoo vastuukouluttaja
Tuula Mäkelä. Opetukseen sisältyy myös asiakaspalvelua, englantia ja atk-tunteja. Tutkintosuoritukset tehdään työssä oppimispaikoilla.
Motivoitunut ryhmä tsemppaa toisiaan
Lappajärveläinen
Marita Annola halusi merkonomiksi valmistumisensa jälkeen vielä laajentaa taloushallinnon osaamistaan ammattitutkinnolla. - Tutkinto auttaa erottautumaan työnhaussa ja ryhmällämme onkin vahva usko työllistymiseen valmistumisen jälkeen, kommentoi Annola ja korostaa, että koskaan ei ole liian myöhäistä op

iskella ja koulutuksesta saa aina jotain uutta. Hänellä on 20 vuoden kokemus toimistotyöstä sähköalan palveluksessa ja myös yrittäjyyskokemusta hierojana.
Nurmolainen
Eija Takala työskenteli lähes 20 vuotta hotelli- ja ravintola-alalla esimiestehtävissä, kunnes päätti vaihtaa alaa. - Taloushallinto on aina kiinnostanut minua ja olen jo aiemmin suorittanut palkkahallinnon ja osto- ja myyntitoimintojen osat, mutta nyt tavoitteena on koko tutkinto ja sitä kautta työ tilitoimistossa.
Eräs aikuisopiskelun hyvistä puolista on opiskelijoiden erilaiset taustat ja työkokemukset. – Ryhmä keskusteli todella paljon sekä jakaa kokemuksia erilaisista toimintatavoista ja käytännöistä. Lisäksi sovimme heti alkuun pelisäännöistä, että autamme ja kannustamme toinen toisiamme. Opintojen tahti on ollut tiivis ja uutta asiaa on tullut paljon, mutta hyvä ryhmähenki auttaa osaltaan jaksamaan. Koko ryhmä on lähtenyt tosissaan opiskelemaan.
Käytännönläheistä opiskelua
Kouluttajat saavat kiitosta käytännönläheisestä otteesta. – Kävimme saman päivän aikana ensin asian teorian läpi, jonka jälkeen kouluttaja kertoi käytännön esimerkkejä. Tiliöinnit tehtiin ensin käsin, sitten vasta koneella, koska näin ymmärsimme paremmin mikä kirjanpidossa vaikuttaa mihinkin, eikä kone ajatellut puolestamme. Lisäksi aina sai kysyä ja palata asioihin, jos jokin asia ei kerralla auennut. – Opiskelua kohtaan ollut pelko katosi kokonaan ja itse asiassa opiskelua voisi vielä vaikka jatkaakin, naurahtaa Takala. – Kertaakaan ei ole tarvinnut katua mukaan lähtemistä, lisää Annola hymyillen.